TUNNUSTUKSESTA TUKIEUROIKSI

23.05.18

Pitkäjänteisen matkailuyhteistyön ansiosta Suomen saaristo on päässyt mukaan valtakunnalliseen matkailumarkkinointiin. Antti Kirkkola toivoo arvostuksen näkyvän tulevaisuudessa myös rahana.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola muistuttaa, että Lounaisrannikon matkailun kehittäminen on pitkäjänteistä työtä.

Lounaisrannikon matkailuyhteistyötä on kehitetty pitkään Suomen saaristo -konseptin alla. Turun kaupungin yhteysjohtajan Antti Kirkkolan mukaan suurin saavutus on se, että nyt alue näkyy Visit Finlandin valtakunnallisessa, kansainväliselle yleisölle suunnatussa matkailumarkkinoinnissa.

Kirkkolasta Loura-alueen matkailun suurin edunvalvonnallinen haaste tulevalle hallituskaudelle on se, että valtio saataisiin myös investoimaan Suomen saaristoon. Nyt iso osa matkailun tukirahoista menee hänen mukaansa Lappiin ja Itä-Suomeen.

- Meillä pääosa markkinointitoimenpiteistä on tehty edelleen paikallisin rahoin.

Loura-alueen Turun, Uudenkaupungin, Porin ja Rauman lisäksi Suomen saaristo -konseptin kehittämisessä ovat olleet mukana Ahvenanmaa ja Hanko.

EDUNVALVONTAA KILPAILIJOIDEN KANSSA

Tällä hetkellä matkailun hankerahoja pitää Kirkkolan mukaan hakea ”takaoven kautta” esimerkiksi jonkun ympäristönäkökulman tai tietojärjestelmän kehittämiseen.

Hän toivoo, että tulevaisuudessa valtion ja EU:n innovaatio- ja kehittämispolitiikkaan mahtuisi myös matkailu- ja elämyspalveluiden kehittäminen – samoin kuin esimerkiksi teknologiateollisuutta ja metsäteollisuutta kehitetään.

- Valitettavan usein törmäämme tällä hetkellä siihen, että meillä olisi kehittämisajatuksia ja -konsepteja, mutta rahaa ei löydy suomalaisista eikä EU:n rahoituslähteistä.

Kilpailu tukirahoista eri toimialojen kesken on kova. Kirkkolan mukaan Suomen saariston pitäisi siksi tehdä edunvalvontaa myös yhdessä kilpailijoidensa, eli maan muiden vahvojen matkailualueiden Helsingin, Järvi-Suomen ja Lapin kanssa, jotta matkailu- ja elämyspalveluille saataisiin enemmän tukieuroja.

YHTEISILLÄ TEEMOILLA

Kehittämistyön haasteena on Kirkkolan mukaan matkailuelinkeinon sirpaleisuus. Matkailu ei ole varsinainen toimiala, vaan matkailun kehittämistä voi olla niin liikenneyhteyksiin, alueellisiin investointeihin kuin matkailukohteisiinkin satsaaminen.

Siksi matkailuyhteistyön jatkuminen Loura-alueella on hänestä tärkeää: että löydetään edelleen yhteisiä teemoja ja tuoteperheitä ja välitetään samansuuntaista viestiä ja mielikuvaa Suomen saariston alueen vetovoimasta ja elämyksistä.

Kirkkolasta matkailuyrityksiä pitäisi auttaa tekemään enemmän yhteistyötä. Alueelta pitäisi löytää ”verkostovetureita” eli isoja yrityksiä, jotka voisivat ottaa pienempiä kumppaneikseen. Myös alueen matkailupalveluiden ja -elämysten yhteen kokoamiseen ja saatavuuteen pitäisi satsata.

- Matkailupalveluiden varaus- ja myyntikeskuksia meillä ei vielä ole.

Kirkkola puhuu myös yhteisen, rohkean kasvutavoitteen tärkeydestä. Hänestä yli 10 prosentin kasvu alueen matkailutuloissa olisi mahdollinen, jos palvelut saataisiin ympärivuotisiksi.

POSITIIVISIN MIELIN TULEVAAN

Puolitoista vuotta Visit Porin toimitusjohtajana ollut Anna Kyhä-Mantere on positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin Lounaisrannikon matkailuyhteistyön edut on tunnistettu. Hänestä yhteistyöhön sitoutuminen ja sen kehittäminen ja syventäminen on tärkeää jatkossakin.

- On olennaista, että pystymme viestimään yhteistyön merkityksestä myös päättäjille. Porissa päättäjät ovat viime vuosina hoksanneet, että matkailuun kannattaa satsata, hän iloitsee ja kertoo, miten esimerkiksi Yyterin kehittäminen on täydessä vauhdissa.

Suomen saaristo -konseptin voima on hänestä näkynyt esimerkiksi yhteisen messuosaston vaikuttavuutena Matkamessuilla ja omatoimimatkailijoille laadittuina kiertomatkoina, jotka näkyvät Visit Finlandin matkailumarkkinoinnissa. Hänestä Loura-foorumia voisi käyttää hyvien yrittäjäyhteistyökokemusten jakamiseen.

- Onnistumisella ruokkiminen voisi antaa osviittaa muillekin yrittäjille siitä, mihin kannattaa satsata.

Tulevaisuuteen Kyhä-Mantere katsoo positiivisin mielin, sillä Porissa matkailun tunnusluvut ovat lupaavassa kasvussa. Hänestä näyttää siltä, että matkailun taloudellinen merkitys on tajuttu valtakunnallisestikin. Kirkkolan tavoin hän toivoo, että se näkyisi myös konkreettisina tukieuroina.

- Pyhällä hengellähän näitä asioita ei kehitetä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere iloitsee siitä, että Porin päättäjät ovat havahtuneet matkailun tukemiseen viime vuosina.

 

Teksti: Heidi Pelander. Kuvat: Heidi Pelander ja Anssi Koskinen.

LUE LISÄÄ: Lounaismeri viettelee

Uutisarkisto

2018

Toukokuun uutiset

23.05.18 - Stories from behind the positive structural change, part 1: SMALL TALK THAT...
23.05.18 - KEHITTÄMISHANKKEESTA VIERAILUKESKUKSEKSI
23.05.18 - TUNNUSTUKSESTA TUKIEUROIKSI
23.05.18 - TUNTOSARVET OJOSSA RAHOITUSKILPAILUSSA
23.05.18 - Tarinoita positiivisen rakennemuutoksen taustalta -juttusarja, osa 1: Small...

Helmikuun uutiset

09.02.18 - TIEDOTE: PASI PITKÄNEN ON VUODEN 2017 LOURA-YHTEISTYÖOSAAJA

2017

Marraskuun uutiset

09.11.17 - Positiivisia tuulia myös Satakunnassa
09.11.17 - Yhteistyön airut
09.11.17 - Lounaisrannikon vetovoima esiin
09.11.17 - Uutta potkua elintarvikevientiin

Syyskuun uutiset

07.09.17 - Uusi yhteistyömalli vauhdittamaan meri- ja valmistavan teknologiateollisuud...

Elokuun uutiset

24.08.17 - Kasvun mahdollisuus – positiivisen rakennemuutoksen hyödyntäminen Lounais-...

Toukokuun uutiset

11.05.17 - Kirje selvitysmies Esko Aholle

Huhtikuun uutiset

03.04.17 - Vesialan osaajien näytönpaikka
03.04.17 - Tavoitteena pysyvä innovaatioalusta
03.04.17 - Yhteiset tavoitteet kirkkaiksi

Helmikuun uutiset

09.02.17 - Kansainvälisten opiskelijalähettiläiden joukko kasvaa
03.02.17 - Asko Aro-Heinilä on vuoden 2016 Loura-yhteistyöosaaja

2016

Joulukuun uutiset

12.12.16 - Turkuun halutaan lisää tekniikan koulutusta
01.12.16 - Lähettiläät ovat Lounais-Suomen äänitorvi
01.12.16 - Lounaisrannikolla satsataan sijoitusten houkutteluun
01.12.16 - Puolueetonta tietoa aurinkoenergiasta
01.12.16 - Kiertomatkat houkuttelevat matkailijoita Loura-alueelle

Lokakuun uutiset

26.10.16 - Tutkimus: Lounais-Suomen meriklusterin arvo kohta huippuvuoden 2008 tasolla...

Syyskuun uutiset

27.09.16 - Matkailun tulot kasvaneet tasaisesti talouden taantumasta huolimatta

Helmikuun uutiset

05.02.16 - TIEDOTE: Yhteistyöosaajapalkinto lounaissuomalaiselle vesialan yhteistyöver...

2015

Joulukuun uutiset

21.12.15 - RUOTSI ON UNOHDETTU
21.12.15 - LOUNAISRANNIKKO KÄRKIPAIKALLA KAASUTALOUTEEN
21.12.15 - MATKAILIJOITA KIINNOSTAA SAARISTOLAISTEN ARKI

Toukokuun uutiset

22.05.15 - VUODEN YHTEISTYÖOSAAJA
22.05.15 - SUOMEN SAARISTO HOUKUTTELEE SAKSALAISIA
22.05.15 - MERITEOLLISUUDEN OSAAJIA TARVITAAN LISÄÄ
22.05.15 - VESIOSAAMISTA KIINAAN
22.05.15 - HARPPAUS KOHTI AURINKOENERGIAA

Maaliskuun uutiset

26.03.15 - Suomi tarvitsee kilpailukykyisen meriklusterin

Helmikuun uutiset

05.02.15 - 5.2.2015 - Tiedote: Irene Villaselle Yhteistyöosaaja-palkinto

2014

Marraskuun uutiset

20.11.14 - Tour of Brazil ja suomalaisen meriosaamisen viikko Recifessä Brasiliassa 10...

Lokakuun uutiset

31.10.14 - Meriteollisuusviikko Pernambucossa 10.-14. marraskuuta

Syyskuun uutiset

08.09.14 - Verkostoihminen ymmärtää yhteistyön edut
08.09.14 - Suomen Saaristo haluaa maailmankartalle
08.09.14 - Tour of Brazilissa Suomella tähtirooli
08.09.14 - Vesiosaajan aika
08.09.14 - Omanlaista ja monimuotoista yhteistyötä
08.09.14 - FinBraTech avaa ovia Brasilian markkinoille

Elokuun uutiset

06.08.14 - CoastALin kotisivut avattu

Kesäkuun uutiset

11.06.14 - Renewal of co-operation agreement with Brazilian state of Pernambuco

Toukokuun uutiset

08.05.14 - Yhteistyöstä potkua vesiliiketoimintaan

Helmikuun uutiset

05.02.14 - 5.2.2014: Työpaikat ja laatu ratkaisevat lounaisrannikon tulevaisuuden elin...
05.02.14 - 5.2.2014: Yhteistyöosaajapalkinto Jytta Poijärvi-Miikkulaiselle

2013

Elokuun uutiset

20.08.13 - Teollisuuden uusi bisnes löytyy jätteen uusiokäytöstä

Heinäkuun uutiset

01.07.13 - Loura osaksi pohjoista kasvukäytävää