Turkuun halutaan lisää tekniikan koulutusta

12.12.16

Turun, Rauman, Uudenkaupungin ja Porin kaupungit, Turun kauppakamari, Varsinais-Suomen liitto ja Turun yliopisto ehdottavat valtiolle teknillisen yliopistotasoisen koulutuksen lisäämistä Turussa. Ehdotus on osa Turun kaupungin ja eri toimijoiden mittavaa kokonaisuutta meriteollisuuden ja valmistavan teollisuuden kehityksen turvaamiseksi myös tulevaisuudessa.

Turun yliopiston johto, kaupunkien johtajat, maakuntajohtaja ja Turun kauppakamarin johto ovat lähettäneet pääministeri Juha Sipilälle ja opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle asiaa koskevan kirjeen perjantaina 9.12.



Kirjeessä todetaan, että on 'ehdottoman välttämätöntä, että Turun yliopisto saa ainakin konetekniikan ja materiaalitekniikan alojen tutkinnonanto-oikeudet, ja taloudelliset edellytykset aloittaa jo syksyllä 2017 mainitut DI-tutkintoon johtavat koulutusohjelmat yhteensä sadan opiskelijan sisäänotolla'. 

Lounais-Suomessa on nopealla aikataululla tapahtunut merkittävä valmistavaan teollisuuteen liittyvä investointien kasvu. Esimerkkeinä tästä ovat Turun ja Rauman meriteollisuus, Uudenkaupungin autoteollisuus, Rauman alueen metsäteollisuus, Porin alueen robotiikka- ja automaatioteollisuuden ja värimetallien jalostuksen sekä Turun lääke- ja diagnostiikkateollisuuden jo pitkään jatkunut kasvu. 

Pääosaan näistä investoinneista liittyy merkittävä metalliteollisuuden alihankintaverkoston laajeneminen ja sitä kautta investointien vaikutusten leviäminen mainittujen maakuntien lisäksi ympäri Suomea. Näiden jo päätettyjen investointien myötä Suomeen on syntymässä reilusti yli kymmenentuhatta uutta, pääosin teknologia-alan työpaikkaa.  

Jo tällä hetkellä alueella vallitsee pulaa ammattitaitoisesta alan työvoimasta. Jotta näiden investointien edut voitaisiin täysimääräisesti hyödyntää, alueella on välttämätöntä vahvistaa niin teknillisen alan ammattikoulutusta, ammattikorkeakoulutusta kuin yliopistokoulutusta. 

– On käynyt ilmeiseksi, että alueen DI-koulutukseen liittyvää vajetta ei pystytä täyttämään tilapäisillä järjestelyillä. Yliopistokoulutuksen osalta tarvittaisiin Valtioneuvoston tekemää muutosta nykyiseen asetukseen yliopistojen koulutusaloista ja tutkintojen anto-oikeudesta, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen toteaa. 

TK
Kuvat: Esko Keski-Oja

Artikkeli julkaistu alunperin Turun yliopiston verkkosivuilla.

Uutisarkisto

2017

Marraskuun uutiset

09.11.17 - Positiivisia tuulia myös Satakunnassa
09.11.17 - Yhteistyön airut
09.11.17 - Lounaisrannikon vetovoima esiin
09.11.17 - Uutta potkua elintarvikevientiin

Syyskuun uutiset

07.09.17 - Uusi yhteistyömalli vauhdittamaan meri- ja valmistavan teknologiateollisuud...

Elokuun uutiset

24.08.17 - Kasvun mahdollisuus – positiivisen rakennemuutoksen hyödyntäminen Lounais-...

Toukokuun uutiset

11.05.17 - Kirje selvitysmies Esko Aholle

Huhtikuun uutiset

03.04.17 - Vesialan osaajien näytönpaikka
03.04.17 - Tavoitteena pysyvä innovaatioalusta
03.04.17 - Yhteiset tavoitteet kirkkaiksi

Helmikuun uutiset

09.02.17 - Kansainvälisten opiskelijalähettiläiden joukko kasvaa
03.02.17 - Asko Aro-Heinilä on vuoden 2016 Loura-yhteistyöosaaja

2016

Joulukuun uutiset

12.12.16 - Turkuun halutaan lisää tekniikan koulutusta
01.12.16 - Lähettiläät ovat Lounais-Suomen äänitorvi
01.12.16 - Lounaisrannikolla satsataan sijoitusten houkutteluun
01.12.16 - Puolueetonta tietoa aurinkoenergiasta
01.12.16 - Kiertomatkat houkuttelevat matkailijoita Loura-alueelle

Lokakuun uutiset

26.10.16 - Tutkimus: Lounais-Suomen meriklusterin arvo kohta huippuvuoden 2008 tasolla...

Syyskuun uutiset

27.09.16 - Matkailun tulot kasvaneet tasaisesti talouden taantumasta huolimatta

Helmikuun uutiset

05.02.16 - TIEDOTE: Yhteistyöosaajapalkinto lounaissuomalaiselle vesialan yhteistyöver...

2015

Joulukuun uutiset

21.12.15 - RUOTSI ON UNOHDETTU
21.12.15 - LOUNAISRANNIKKO KÄRKIPAIKALLA KAASUTALOUTEEN
21.12.15 - MATKAILIJOITA KIINNOSTAA SAARISTOLAISTEN ARKI

Toukokuun uutiset

22.05.15 - VUODEN YHTEISTYÖOSAAJA
22.05.15 - SUOMEN SAARISTO HOUKUTTELEE SAKSALAISIA
22.05.15 - MERITEOLLISUUDEN OSAAJIA TARVITAAN LISÄÄ
22.05.15 - VESIOSAAMISTA KIINAAN
22.05.15 - HARPPAUS KOHTI AURINKOENERGIAA

Maaliskuun uutiset

26.03.15 - Suomi tarvitsee kilpailukykyisen meriklusterin

Helmikuun uutiset

05.02.15 - 5.2.2015 - Tiedote: Irene Villaselle Yhteistyöosaaja-palkinto

2014

Marraskuun uutiset

20.11.14 - Tour of Brazil ja suomalaisen meriosaamisen viikko Recifessä Brasiliassa 10...

Lokakuun uutiset

31.10.14 - Meriteollisuusviikko Pernambucossa 10.-14. marraskuuta

Syyskuun uutiset

08.09.14 - Verkostoihminen ymmärtää yhteistyön edut
08.09.14 - Suomen Saaristo haluaa maailmankartalle
08.09.14 - Tour of Brazilissa Suomella tähtirooli
08.09.14 - Vesiosaajan aika
08.09.14 - Omanlaista ja monimuotoista yhteistyötä
08.09.14 - FinBraTech avaa ovia Brasilian markkinoille

Elokuun uutiset

06.08.14 - CoastALin kotisivut avattu

Kesäkuun uutiset

11.06.14 - Renewal of co-operation agreement with Brazilian state of Pernambuco

Toukokuun uutiset

08.05.14 - Yhteistyöstä potkua vesiliiketoimintaan

Helmikuun uutiset

05.02.14 - 5.2.2014: Työpaikat ja laatu ratkaisevat lounaisrannikon tulevaisuuden elin...
05.02.14 - 5.2.2014: Yhteistyöosaajapalkinto Jytta Poijärvi-Miikkulaiselle

2013

Elokuun uutiset

20.08.13 - Teollisuuden uusi bisnes löytyy jätteen uusiokäytöstä

Heinäkuun uutiset

01.07.13 - Loura osaksi pohjoista kasvukäytävää