Lounaisrannikolla satsataan sijoitusten houkutteluun

01.12.16

Loura-alueen invest in -resurssit paranevat tuntuvasti, kun alueelle palkataan kansainvälisten sijoitusten houkutteluun keskittyvä työntekijä.

Loura-alueelle palkataan ensi vuonna kokoaikainen työntekijä, joka keskittyy invest in -työhön lounaisrannikolla. Turun, Porin, Rauman ja Uudenkaupungin kaupunginjohtajat päättivät asiasta marraskuussa.

Tähän asti alueen yhteismarkkinoinnista on vastannut kuusihenkinen invest in -tiimi, jossa on edustajat kaikista lounaisrannikon kaupungeista. Tiimin tehtävä on rummuttaa alueen yrityselämän vahvuuksia ja houkutella uusia kansainvälisiä toimijoita alueelle.

Meyer Turku on yksi lounaisrannikon elinkeinoelämän valopilkuista.

Kaikki tiimin jäsenet tekevät loura-alueen invest in -työtä oman toimensa ohessa. Tiimin jäsen, liiketoiminnan kehityspäällikkö Teppo Laaksonen Turku Science Parkista toteaa, että alueen oma invest in -työntekijä on merkittävä lisäys lounaisrannikon markkinointiin.

- Loura-alueen invest in -resurssit moninkertaistuvat, hän summaa.

Uusi työntekijä palkataan Laaksosen mukaan ensi vuoden alkupuolella ja työsopimus tehdään kahdeksi vuodeksi. Yksi työntekijän päätehtävistä on tiivistää Loura-alueen ja valtakunnallisen, suoria investointeja Suomeen houkuttelevan Invest in Finlandin yhteistyötä.

- Näemme, että tällä hetkellä Invest in Finlandissa ei ole tarpeeksi tietoa loura-alueen vahvuuksista.

Laaksosen mukaan uusi työntekijä markkinoi aluetta myös ulkomailla, mihin Louralla ei ole tähän mennessä ollut resursseja. Tällä hetkellä lounaisrannikon tulevaisuus näyttää hänestä erittäin hyvältä.

- Investointeja on tullut runsaasti, mutta siihen ei saa tuudittautua. Meidän täytyy saada näiden siivittämänä tänne myös ihan uusia yrityksiä, ehkä jopa tehtaita.

 

TARJOOMA YLLÄTTI

Yksi Invest in -tiimin tämän vuotisista ponnisteluista oli toukokuussa järjestetty Invest in Tour, jossa esiteltiin alueen kärkialoja ja -yrityksiä. Mukana olivat Pohjoismaiden suurlähetystöjen kaupallisista asioista vastaavat henkilöt sekä Finpron Ruotsin, Saksan ja Tanskan edustajat.

Markus Müller Finpron Saksan toimistosta kertoo saaneensa kiertueen avulla hyvän kokonaiskäsityksen Loura-alueen tarjoomasta ja toimintaympäristöstä. Müller kertoo työkseen saksalaisyrityksille yritys- ja investointimahdollisuuksista Suomessa.

 Sybimar

Uudessakaupungissa kokonaisratkaisuja tarjoava yritys Sybimar Oy:n toimintoja ovat suljetunkierron konseptin myötä myös kalanviljely ja kasvihuonetuotanto.

Hän oli yllättynyt muun muassa ympäristöliiketoiminnan, uusiutuvan energian sekä biotieteiden mahdollisuuksista alueella. Vaikka Saksassa tiedetään Loura-alueen vahvasta painotuksesta meriteollisuuteen, esimerkiksi saksalaisen Meyerin vaikutus alueeseen tuli Müllerille yllätyksenä.

- Se on todiste hyvien toimitusketjujen tärkeydestä alueella, hän kertoo sähköpostihaastattelussa. 

Müllerin mukaan kilpailu ulkomaista yrityksistä ja investoinneista on todella kovaa eri alueiden välillä Euroopassa. Hän korostaa yhteistyön tärkeyttä viestin vahvistamiseksi, sillä invest in -työssä eri toimijat tekevät helposti päällekkäistä työtä. Yhteistyö Finpron kanssa sekä invest in -työn pitkäjänteisyys ovat hänestä ehdottoman tärkeitä.

OSAAMINEN HOUKUTTI TURKUUN

Viihde-elektroniikkaan, kodintekniikkaan sekä langattomaan viestintään erikoistuneella LG Electronicsilla on ollut tuotekehitysyksikkö Turku Science Parkissa kesästä 2015 lähtien. Miksi globaali elektroniikkajätti valitsi juuri Turun?

Markus Petterson

Markus Petterssonin johtama LG Eletronicsin tuotekehitysyksikkö työllistää 50 ihmistä Turun Science Parkissa.

Turun laboratorion johtaja Markus Pettersson kertoo pitkän prosessin lähteneen siitä, että Turun alueella oli tiimi kokeneita radiotekniikan osaajia, jotka etsivät verkostojensa kautta töitä ja pystyivät vastaamaan yrityksen tarpeisiin.

- Toinen tärkeä juttu oli se, että tiimi oli riittävän suuri vastaamaan tietystä osasta kokonaisuutta sekä lyhyellä tähtäimellä että tulevaisuudessa ja operoimaan ulkomaisena tuotekehityslaboratoriona. 

Pettersson uskoo myös suomibrändin vaikuttaneen. Suomi tunnetaan alan osaajista ja se nähdään matalan riskin paikkana yrittää. Silläkin oli merkitystä, että ympärillä on saman alan mahdollisia yhteistyöyrityksiä.

Pettersson pitää invest in -toiminnassa tärkeänä sitä, että kiinnostuneet yritykset saavat tietoa Suomessa toimimisesta ja apua esimerkiksi yritystilojen järjestämisessä, kuten LG Electronics Turussa sai. Hänestä on hienoa, että alueen viestiä viedään ulkomaille, mutta hänestä suuri vastuu yritysten houkuttelemisessa on ammattilaisilla itsellään.

- Loppujen lopuksi toimijoiden on itse myytävä itsensä ja tehtävä lopullinen sopimus yhteistyöstä.

 

Teksti Heidi Pelander

Kuvat Heidi Pelander ja Loura

Uutisarkisto

2017

Marraskuun uutiset

09.11.17 - Positiivisia tuulia myös Satakunnassa
09.11.17 - Yhteistyön airut
09.11.17 - Lounaisrannikon vetovoima esiin
09.11.17 - Uutta potkua elintarvikevientiin

Syyskuun uutiset

07.09.17 - Uusi yhteistyömalli vauhdittamaan meri- ja valmistavan teknologiateollisuud...

Elokuun uutiset

24.08.17 - Kasvun mahdollisuus – positiivisen rakennemuutoksen hyödyntäminen Lounais-...

Toukokuun uutiset

11.05.17 - Kirje selvitysmies Esko Aholle

Huhtikuun uutiset

03.04.17 - Vesialan osaajien näytönpaikka
03.04.17 - Tavoitteena pysyvä innovaatioalusta
03.04.17 - Yhteiset tavoitteet kirkkaiksi

Helmikuun uutiset

09.02.17 - Kansainvälisten opiskelijalähettiläiden joukko kasvaa
03.02.17 - Asko Aro-Heinilä on vuoden 2016 Loura-yhteistyöosaaja

2016

Joulukuun uutiset

12.12.16 - Turkuun halutaan lisää tekniikan koulutusta
01.12.16 - Lähettiläät ovat Lounais-Suomen äänitorvi
01.12.16 - Lounaisrannikolla satsataan sijoitusten houkutteluun
01.12.16 - Puolueetonta tietoa aurinkoenergiasta
01.12.16 - Kiertomatkat houkuttelevat matkailijoita Loura-alueelle

Lokakuun uutiset

26.10.16 - Tutkimus: Lounais-Suomen meriklusterin arvo kohta huippuvuoden 2008 tasolla...

Syyskuun uutiset

27.09.16 - Matkailun tulot kasvaneet tasaisesti talouden taantumasta huolimatta

Helmikuun uutiset

05.02.16 - TIEDOTE: Yhteistyöosaajapalkinto lounaissuomalaiselle vesialan yhteistyöver...

2015

Joulukuun uutiset

21.12.15 - RUOTSI ON UNOHDETTU
21.12.15 - LOUNAISRANNIKKO KÄRKIPAIKALLA KAASUTALOUTEEN
21.12.15 - MATKAILIJOITA KIINNOSTAA SAARISTOLAISTEN ARKI

Toukokuun uutiset

22.05.15 - VUODEN YHTEISTYÖOSAAJA
22.05.15 - SUOMEN SAARISTO HOUKUTTELEE SAKSALAISIA
22.05.15 - MERITEOLLISUUDEN OSAAJIA TARVITAAN LISÄÄ
22.05.15 - VESIOSAAMISTA KIINAAN
22.05.15 - HARPPAUS KOHTI AURINKOENERGIAA

Maaliskuun uutiset

26.03.15 - Suomi tarvitsee kilpailukykyisen meriklusterin

Helmikuun uutiset

05.02.15 - 5.2.2015 - Tiedote: Irene Villaselle Yhteistyöosaaja-palkinto

2014

Marraskuun uutiset

20.11.14 - Tour of Brazil ja suomalaisen meriosaamisen viikko Recifessä Brasiliassa 10...

Lokakuun uutiset

31.10.14 - Meriteollisuusviikko Pernambucossa 10.-14. marraskuuta

Syyskuun uutiset

08.09.14 - Verkostoihminen ymmärtää yhteistyön edut
08.09.14 - Suomen Saaristo haluaa maailmankartalle
08.09.14 - Tour of Brazilissa Suomella tähtirooli
08.09.14 - Vesiosaajan aika
08.09.14 - Omanlaista ja monimuotoista yhteistyötä
08.09.14 - FinBraTech avaa ovia Brasilian markkinoille

Elokuun uutiset

06.08.14 - CoastALin kotisivut avattu

Kesäkuun uutiset

11.06.14 - Renewal of co-operation agreement with Brazilian state of Pernambuco

Toukokuun uutiset

08.05.14 - Yhteistyöstä potkua vesiliiketoimintaan

Helmikuun uutiset

05.02.14 - 5.2.2014: Työpaikat ja laatu ratkaisevat lounaisrannikon tulevaisuuden elin...
05.02.14 - 5.2.2014: Yhteistyöosaajapalkinto Jytta Poijärvi-Miikkulaiselle

2013

Elokuun uutiset

20.08.13 - Teollisuuden uusi bisnes löytyy jätteen uusiokäytöstä

Heinäkuun uutiset

01.07.13 - Loura osaksi pohjoista kasvukäytävää