Uutiskirje 1/2013: Kaupunginjohtaja Atso Vainio: Loura-alueen kilpailukyky esiin

05.02.13

Kun tahtoa ja taitoa löytyy, LOURA-alueelle saadaan myös investointeja, toteaa Atso Vainio

Kaupunginjohtaja Atso Vainio: Loura-alueen kilpailukyky esiin

Investointipäätökset syntyvät liiketaloudellisin perustein

Ulkomaisten investointien houkuttelu on noussut viime aikoina voimakkaasti esille Suomen taloustilanteen yhtenä pelastajana. Hallitusohjelmassa on sovittu strategian laatimisesta ulkomaisten investointien ja pääomien houkuttelemiseksi. Syksyllä työ- ja elinkeinoministeriö sai valmiiksi asiaa koskevan strategiaesityksen. Jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti uudenvuodenpuheessaan esille uusien investointien merkityksen.

Miksi uudet sijoitukset ovat niin tärkeitä? Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio kertaa nopeasti vastaukseksi neljä syytä:

– Ne merkitsevät pääomaa ja työpaikkoja. Tätä kautta kertyy lisää osaamista. Lisäksi syntyy uutta kilpailua, mikä edistää talouden dynaamisuutta.

Atso Vainio aloitti Uudessakaupungissa viime syksynä. Sitä ennen hän työskenteli Invest in Finland -yhtiössä verkostojohtajana, joten hänellä on kansallisen tason perspektiiviä investointien houkuttelemisessa.

TEM:n tilaamassa Investointeja Suomeen -selvityksessä vuorineuvos Jorma Eloranta toteaa, että ”investointien saaminen on tahdon asia”. Eloranta kirjoittaa: ”Yritysten investointeihin ja liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvän politiikan tulisikin pohjautua pitkän aikavälin selkeään ja laajasti hyväksyttyyn strategiaan, jolla voidaan parantaa suomalaisen toimintaympäristön ennakoitavuutta ja houkuttelevuutta pitkän aikavälin investoinneille.”

Kaupunginjohtaja Atso Vainion mukaan tahtotila LOURAssa on kunnossa:

– Kaikki alueen kaupungit työskentelevät uusien investointien saamiseksi, siitä ei ole epäilystäkään. Koko homman sokkeli, talousalueen hyvinvointi, on tietysti kiinni jo toimivien yritysten toimintaedellytyksistä. Mutta tämän lisäksi tarvitaan uusia yrityksiä ja investointeja.

Lounaisrannikon keskuskaupunkien LOURA-yhteistyössä investointien edistäminen on ollut alusta lähtien mukana. LOURAn lippulaivaohjelman Sijoituksia houkutellaan -lippulaivan sisällöksi on määritelty mm. alueen yhteinen Invest In -toiminta ja kansainvälinen sijoittajamarkkinointi yhteistyössä Invest in Finlandin kanssa.

Yhteistyö ei tarkoita sitä, etteivätkö LOURA-kaupungit kilpailisi keskenään. ”Paras voittakoon” sopii Vainion mukaan hyvin lähtökohdaksi. Oleellista on tunnistaa Lounais-Suomi yhtenäiseksi talousalueeksi, jossa kaupungit eivät toimi toisistaan irrallisina. Tämä tarkoittaa sitä, että tulipa konkreettinen tulos mihin kaupunkiin tahansa, kaikki hyötyvät siitä.

– Autotehtaalla käydään Porista asti töissä ja Turun telakalla on laaja alueellinen merkitys, Atso Vainio luettelee esimerkkejä.

Vainio sanoo, että investointien houkutteleminen on perusteltua myös sen takia, että yritysten päätöksiin on mahdollisuus vaikuttaa. Yritykset eivät kerta kaikkiaan aina tiedä tarjolla olevista mahdollisuuksista.

– Investointien houkuttelemisessa pitää nostaa esille niitä vahvuuksia, jotka lisäävät yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Loppujen lopuksi yrityksen päätöksiä ohjaa ensisijaisesti mahdollisuus liikevoiton tekemiseen.

– Liian usein julkisin varoin tehtävässä markkinoinnissa nostetaan esille toissijaisia tekijöitä, kuten koulutusmahdollisuuksia, asuinviihtyvyyttä ja liikenneyhteyksiä. Nämä tukiargumentit ovat tärkeitä vasta sen jälkeen, jos yritys on ylipäätänsä kiinnostunut alueesta oman liiketoimintansa kehittämisen näkökulmasta.

Vainio nostaa esille investointien hankinnan johtamisen. Konkreettista keinoista ja toimenpiteistä voi päättää vasta sen jälkeen, kun on määritelty mitä halutaan myydä ja kenelle. Ensimmäisen vaiheen oikea kysymys on ”Mikä on lounaisrannikon kilpailukyky?”

– Investointien houkuttelua voi verrata kalastamiseen. Tuloksia tulee, jos tietää minkälaista kalaa on pyytämässä ja valitsee siihen sopivat välineet ja kalastuspaikan.

– Homma ei ole monimutkaista, mutta sen pitää olla ammattimaista. Meillä kaupunkien johtajilla on vastuu tästä kokonaisuudesta.

Vainio peräänkuuluttaa pitkäjänteisyyttä investointien hankkimiseen. Tuloksia ei välttämättä synny hetkessä eikä vuosibudjetoinnin edellyttämässä aikataulussa. Pelkästään yrityksen päätöksentekoon saattaa mennä useita vuosia. Riittääkö julkishallinnon pitkäjänteisyys järkevään toimintaan?

– Liian lyhyellä aikavälillä toimiminen on huonoa johtamista. Lyhyet projektit ovat verorahojen tuhlausta, Vainio vastaa.

Uutisarkisto

2017

Syyskuun uutiset

07.09.17 - Uusi yhteistyömalli vauhdittamaan meri- ja valmistavan teknologiateollisuud...

Elokuun uutiset

24.08.17 - Kasvun mahdollisuus – positiivisen rakennemuutoksen hyödyntäminen Lounais-...

Toukokuun uutiset

11.05.17 - Kirje selvitysmies Esko Aholle

Huhtikuun uutiset

03.04.17 - Vesialan osaajien näytönpaikka
03.04.17 - Tavoitteena pysyvä innovaatioalusta
03.04.17 - Yhteiset tavoitteet kirkkaiksi

Helmikuun uutiset

09.02.17 - Kansainvälisten opiskelijalähettiläiden joukko kasvaa
03.02.17 - Asko Aro-Heinilä on vuoden 2016 Loura-yhteistyöosaaja

2016

Joulukuun uutiset

12.12.16 - Turkuun halutaan lisää tekniikan koulutusta
01.12.16 - Lähettiläät ovat Lounais-Suomen äänitorvi
01.12.16 - Lounaisrannikolla satsataan sijoitusten houkutteluun
01.12.16 - Puolueetonta tietoa aurinkoenergiasta
01.12.16 - Kiertomatkat houkuttelevat matkailijoita Loura-alueelle

Lokakuun uutiset

26.10.16 - Tutkimus: Lounais-Suomen meriklusterin arvo kohta huippuvuoden 2008 tasolla...

Syyskuun uutiset

27.09.16 - Matkailun tulot kasvaneet tasaisesti talouden taantumasta huolimatta

Helmikuun uutiset

05.02.16 - TIEDOTE: Yhteistyöosaajapalkinto lounaissuomalaiselle vesialan yhteistyöver...

2015

Joulukuun uutiset

21.12.15 - RUOTSI ON UNOHDETTU
21.12.15 - LOUNAISRANNIKKO KÄRKIPAIKALLA KAASUTALOUTEEN
21.12.15 - MATKAILIJOITA KIINNOSTAA SAARISTOLAISTEN ARKI

Toukokuun uutiset

22.05.15 - VUODEN YHTEISTYÖOSAAJA
22.05.15 - SUOMEN SAARISTO HOUKUTTELEE SAKSALAISIA
22.05.15 - MERITEOLLISUUDEN OSAAJIA TARVITAAN LISÄÄ
22.05.15 - VESIOSAAMISTA KIINAAN
22.05.15 - HARPPAUS KOHTI AURINKOENERGIAA

Maaliskuun uutiset

26.03.15 - Suomi tarvitsee kilpailukykyisen meriklusterin

Helmikuun uutiset

05.02.15 - 5.2.2015 - Tiedote: Irene Villaselle Yhteistyöosaaja-palkinto

2014

Marraskuun uutiset

20.11.14 - Tour of Brazil ja suomalaisen meriosaamisen viikko Recifessä Brasiliassa 10...

Lokakuun uutiset

31.10.14 - Meriteollisuusviikko Pernambucossa 10.-14. marraskuuta

Syyskuun uutiset

08.09.14 - Verkostoihminen ymmärtää yhteistyön edut
08.09.14 - Suomen Saaristo haluaa maailmankartalle
08.09.14 - Tour of Brazilissa Suomella tähtirooli
08.09.14 - Vesiosaajan aika
08.09.14 - Omanlaista ja monimuotoista yhteistyötä
08.09.14 - FinBraTech avaa ovia Brasilian markkinoille

Elokuun uutiset

06.08.14 - CoastALin kotisivut avattu

Kesäkuun uutiset

11.06.14 - Renewal of co-operation agreement with Brazilian state of Pernambuco

Toukokuun uutiset

08.05.14 - Yhteistyöstä potkua vesiliiketoimintaan

Helmikuun uutiset

05.02.14 - 5.2.2014: Työpaikat ja laatu ratkaisevat lounaisrannikon tulevaisuuden elin...
05.02.14 - 5.2.2014: Yhteistyöosaajapalkinto Jytta Poijärvi-Miikkulaiselle

2013

Elokuun uutiset

20.08.13 - Teollisuuden uusi bisnes löytyy jätteen uusiokäytöstä

Heinäkuun uutiset

01.07.13 - Loura osaksi pohjoista kasvukäytävää